Talviruokinta

Huom. Tämän sivun pikkukuvat saa suurennettua viemällä hiiren osoittimen niiden päälle.

Aloitin ruokinnan piskuisella laudalla rakentamistalvenamme 2008–09. Tuolloin ja pari seuraavaa talvea erityisenä ilonani olivat siihen asti minulle lähes tuntemattomat töyhtö- ja kuusitiaiset talien, sinien ja hömöjen lisäksi. Alla on kuvattu lajistoa sekä muita ruokinta-, viihdytys- ja testauskokemuksia.

Kuudentena "tinttinä" täällä näkee pyrstötiaista, josta tulee jokunen havainto useimpina vuosina. Sen tiaisuus on tosin täysin lainausmerkillistä, sillä pyrstötiaisiin (heimo Aegithalidae) johtanut kehityslinja on eronnut varsinaisiin, Paridae-heimon tiaisiin johtaneesta linjasta yli 42 miljoonaa vuotta sitten. Tiaisia läheisempää sukua pyrstikselle ovat mm. kiurut (yhteiset esimuodot 35 miljoonan vuoden takana), pääskyt (30 Ma) ja esim. pajulintu (24 Ma). Selvitin nämä OneZoomin elämänpuusta vasta tätä kirjoittaessani, ja yllätyin itsekin (ks. huomautus). Kyllähän pyrstötiainen ihan tiaiselta näyttää! Koskaan en ole nähnyt sitä laudalla, sen alla jonkun kerran pudonneita siemeniä nokkimassa. Hyvä kuva pyrstiksestä antaa vielä odottaa itseään; ohessa yksi parhaista tähänastisista.

Takaisin aiheeseen! Siirrettyäni lintulaudan lähemmäs taloa kolmen talven jälkeen töyhtikset hävisivät kokonaan ja kuusitintitkin lähes. Ottaen huomioon lajien pelottomuuden tämä ihmetytti. Kuusan vanhassa metsässä töyhtötinttejä näkyi silloin tällöin edelleen. Kuusitiaisten esiintyminen on sittemmin vaihdellut, mutta aina näitä terhakoita söpöläisiä on jonkin verran ollut. Niille on kuitenkin tyypillistä kadota välillä, jopa viikoiksi. Ehkä naapurilla on paremmat appeet... Myös hömöt harrastavat katoilua pienemmässä mittakaavassa, ja sinitintit vielä pienemmässä. Alla pari ryhmäkuvaa. Haaveena on saada viiden tiaislajin yhteiskuva. (Olisi myös mukava saada samaan kuvaan vähintään neljä lintulajia, joiden nimessä on jokin eri väri.)

Ruokintakaudella 2014–15 tuli käyttöön uusi, paljon isompi (n. 35 litraa) lintulauta, jonka rakenne näkyy alla olevasta piirustuksesta (oikealla laudan suunnittelun aikaan nelivuotiaan tyttären huomattavasti hauskemman näköinen versio suunnitelmasta): seinien alla on raot, josta siemenet valuvat rimojen reunustamaan ruokintauraan. Sisällä on pyramidimainen rakenne valuttamassa jyviä kohti reunoja; se kannattaa tehdä ohuesta levystä.

Alkuaikoina muistaakseni riitti, että laudan täytti syksyllä, ja se riitti kevääseen. Ruokintakaudella 2020–21 olen lokakuun puolivälin ja tammikuun puolivälin välillä kaatanut lautaan kuorellisia auringonkukansiemeniä ainakin 70 l.

Pikkulinnut eivät sijaitse ravintoketjun huipulla. Tästä niitä muistutettiin marraskuussa 2016, kun kanahaukka yritti tehdä syöjistä syötyjä. Yritykseksi jäi, mutta oikeastaan kummastuttaa, mikseivät petolinnut useammin kokeile onneaan. Vilkkaimpina aikoina yhtäaikainen tiaismäärä lähentelee ehkä kolmeakymmentä, joten vaikka suuri osa on kulloinkin lähipuiden ja -puskien oksistoissa nakuttelemassa siemeniä auki, luulisi saaliin todennäköisyyden olevan merkittävästi nollasta poikkeava ihan vain sekaan syöksymällä. Lintujen määrän arvioimiseksi täytyisi joskus systemaattisemmin tarkkailla, kauanko ne keskimäärin viipyvät poissa laudalta jyvän napattuaan ja laskea sitten ko. ajan kuluessa laudalle saapumiset.

Tiaisten lisäksi laudalla näkee useimmin punatulkkuja sekä ajoittain viherpeippoja sekä -varpusia. Käpytikka käväisee joskus, onpa harmaapäätikkakin saatu nopealla reagoinnnilla suttuiseen kuvaan. Joskus laudan tyhiin syöminen on kestänyt kesän korvalle saakka, ja silloin on ollut mukava seurata muuttolintulajiston ilmaantumista paikalle. Peipot pysyttelevät laudan alla, mutta järriserkkuja on nähty itse laudalla. Yleensähän näitä latvuston lintusia näkee varsin harvoin. Mustarastaatkin kaivelevat maastoa laudan alla; en tiedä, mitä ne sieltä löytävät. Talviruokailun jälkiä käyvät tutkimiassa monet muutkin kuten punarinta, punakylkirastas ja rautiainen.

Ruokintakauden 2018–19 alussa panin merkille oudon ilmiön: hömötiaiset olivat lähes tyystin poissa. Syystalvella laudalla oli pari viikkoa yksittäinen hömppis, ja sitten vasta helmikuun lopulla. Maaliskuussa havainto kahdesta yhtä aikaa. Vuotta myöhemmin laudan vakiovieraisiin kuului niinikään kaksi hömöä, ja talvella 2020–21 määrä on ollut kolme. Kuusitiaisten määrä nousi yhdestä kahteen tammikuussa -21. Näillä lajeilla ei hyvin mene. Hömötiainenhan taantui vuoden 2019 lajistoarvioinnissa erittäin uhanalaiseksi lajiksi, mikä yllätti minut täysin. Kyse ei ollutkaan pelkästä paikallisesta vaihtelusta.

Onneksi hömötiaisia vielä kuitenkin on, sekä laudalla että Kuusan vanhassa metsässä (kuten alla).

Nisäkkäitäkin tulee tässä samalla ruokittua. Oravat ovat päivittäin paikalla – yksin, kaksi, kolmin, nelin, jopa viisin. Sopua ei tosin löydy niin paljon, että sijaa löytyisi laudalta samaan aikaan yli kahdelle kurrelle. Koska koiramme huvittelee selväsanaisista kielloista huolimatta päivittäin syöksymällä laudalla aterioivia oravia tervehtämään, olen asettanut laudalta lähimpään mäntyyn haavanrangan, jota pitkin pako sujuu sukkelaan ja vailla maakontaktia. (Haparoivasta liito-oravan talviruokintakokeilusta ks. liiturisivu.)

Laudan juurella näkee joskus myyrän tai hiiren. Pikkujyrsijöiden pitämisestä poissa, ja saamisesta pois, talon rakenteista pitäisikin tehdä oma sivu. Erityisesti metsähiiret nauttivat kutsumatta vieraanvaraisuudestamme, vaikka kuinka yrittäisi kaikki raot tukkia metalliverkolla. Ja kun "viimeinenkin" rako on tukittu, on vielä varmistettava, että rakenteissa olevat hiirulaiset pääsevät ulos mutta eivät sisään. Tähän on niksinsä!

Oma lukunsa ovat sitten erilaiset lisävarusteet, joita olen laudalle huvikseni väkertänyt. Näistä ensimmäinen oli TIMP, ystävien kesken Timppa, eli tiaisten maailmanpyörä. Kyseessä on muovinen, herkkäliikkeiseksi akseloitu pyörä, johon olen kiinnittänyt kolme ortta. Ensimmäisen version tein vanhan imurin johtokelasta.

Oikeastaan halusin nähdä, miten linnut suhtautuvat "oksaan", joka ei käyttäydy kuten oksan kuuluu. (Samaa teemaa jatkaa oikealla näkyvä jousitettu orsi, joka on kuitenkin varsin tylsä laite. Sellaisia on enemmänkin, mutta jätän ne nyt enemmittä selostuksitta.) Innostuisivatko tintit jopa ajelemaan Timpalla huvikseen? Tarkkailun perusteeella on vaikea sanoa varmuudella, kävikö näin. Kontaktia otettiin, ja kyydissä pyörittiin jopa hurjat 1/3 kierrosta, lähinnä ruuhka-aikoina – mutta ei ainoastaan silloin. Ja kun voi olettaa Timpan käytöksen tulleen vähitellen tutuksi, veikkaisin varovasti, että joukossa on vähintäänkin yksilöitä, joita kyyti miellyttää.

Yksi kiintoisa, muidenkin huvilaitteiden kohdalla havaittu ilmiö on, että sinitiaiset ovat utelaimpia kokeilemaan moisia. Muut tiaislajit eivät erotu toisistaan ilman systemaattista havainnointia. Selvästi rauhallista elämää arvostavat punatulkut eivät niistä perusta ("hui kamala!").

Keinu täytyy leikkipuistossa tietty olla. Alla olevalla videolla muutama tyylinäyte akselilla tali–sini:

TIMPpa 2.0:n idea oli yhdistää huviin hyötyä. Olin miettinyt tapaa rakentaa laudalle pähkinäautomaatti. Pyörä, jonka käyttövoimasta vastaavat siivekkäät itse, tuntui järkevältä ja oikeudenmukaiselta ratkaisulta. Siihen tarvittiin toisenlainen pyörä, sillä kehälle täytyi saada tehtyä reikiä, jollaiseen pähkinä putoaisi reiän osuessa syöttöputken kohdalle. Oheisen kuvan mukaisessa pulloratkaisussa oli kaksi suurta ongelmaa: Syöttölaite kaventuu alaspäin, mikä johtaa tukokseen ja pähkinävuon tyrehtymiseen, ja maapähkinä on hankala sekä muotonsa vuoksi että siksi, että joukossa on paljon puolikkaita ja kuorenpaloja. Pähkinät tulevat pyörän kuppiin liian sikin sokin jääden osin sen ulkopuolelle. Tämä taas estää pyörän liikkeen. Näistä ensinmainittu probleemi on vakavampi, sillä kyllä tintit nokkimalla kuppisuman selvittävät.

Oli siis kokeiltava tasapaksua putkea. Sekin meni tukkoon! Kitka oli liian suuri. Erinäisten välivaiheiden kautta päädyin havaitsemaan, että (lähestulkoon pyöreät) hasselpähkinät toimivat melko hyvin. Tukoksia on niilläkin, mutta kun aina ohi kulkiessaan käy kopauttamassa putkea, niin taas pelittää hetken aikaa. Hintaero maapähkinöihin on kuitenkin hillinnyt tätä ruokinta- ja älyntestausmuotoa. Joka tapauksessa havaintoja on kertynyt siitä, että lintu istuu ensin Timpan orrelle pyöräyttäen pyörää ja lentää sitten maahan pudonneen pähkinän luo, mutta toistaiseksi on epäselvää, kuinka moni niistä on todella tajunnut jutun juonen. Tätä kirjoittaessani helmikuussa 2021 näin talitintin pyöräyttävän pyörää, lentävän heti putken alapään luo katsomaan oliko kupissa mitään ja – koska tuubi oli näämmä taas tukossa – yrittävän uudestaan: siipiään räpytellen se "juoksi" pitkin pyörän ulkopintaa sitä samalla pyörittäen! Kävin heti avaamassa tukoksen, mutta en nähnyt uutta yritystä.

Sitten olivat vuorossa viipotin ja kuminauhan varassa syvään niiaava oksa (olkoon syni). Kummassakin taas sama idea: katsoa, miten tintit suhtautuvat istumapaikkaan, joka toimii luonnottomasti. Viipotin koostuu katkaistusta tikusta, jonka osat on kytketty toisiinsa mistälie säästyneellä pitkällä, ohuella jousella. Ylempi, lyhyt tikunosa päättyy korkinpalaan, jonka läpi porattuun reikään on istutettu toinen tikku orreksi. Jousi on niin löysä, että orsi "pettää" heti linnun alla. Jos tämä ei päästä irti, se päätyy selkä maata kohti -asentoon.

Syni ohuella kuminauhalla vaakasuorassa pysyvä, päästä naulalla akseloitu herkkäliikkeinen pseudo-oksa. Varsinkin linnun istahtaessa lähelle sen ulkopäätä se painuu alas hyvin kerkeästi ja jää siihen. Alunperin haaveissa oli rakentaa TiPo eli tiaisten ponnahduslauta, mutta käytettävissä on niin vähän potentiaalienergiaa (vain linnun paino), että en ole vielä keksinyt, miten kotivarastoista löytyvillä jousilla saisi aikaan ponnautuksen. Olen kokeillut kahta kuminauhaa, joista vahvempi kiristyy vasta niiauksen ollessa jo melko syvä. Vaan eipä tästäkään ponnahdusta seuraa. Silti syni käyttäytyy toisin kuin normaali oksa, ja havaintoja on ollut kiintoisa tehdä, selvimpänä jälleen, että sinitiaiset ovat kokeilunhaluisimpia – tai ainakin -sempia kuin talitintit; muita lajeja on yksilömääräisesti niin vähän, että sinttujen suuri kokonaismäärä saaattaa aiheuttaa tilastoharhan.

Alla olevalla videolla timppa 2.0, syni ja viipotin. Videomateriaali on valitettavan rajallista määrältään. Alta oikeastaan vain näkee sen, että sinitiainen pystyy Timppaa pyörittämään ja että syni niiaa ja viipotin viipottaa. Syni toimii parhaiten pluskeleillä: se joustaa lähes pystysuoraan asentoon, kun lintu istuu sen päähän. Jälleen kumpikin istuja on sinttu. Viipottimella nähdään ensin kuusitintti, joka vetää homman aika hyvin, ja sitten hömö, joka mamoilee istahtamalla jouselle.